Juttua.

Treffipalstoilla käydään aika arkisia keskusteluja toisinaan. Nuorempi nainen kertoi, että on vain tsiikailemassa millasta porukkaa palstalla luuhaa. Kyseli minusta asioita, mutta oikeasti ei juuri kertonut itsestään paljoakaan.

Miksi omasta itsestään kertominen on vaikeaa. Johtuuko tuo empiminen jotekin, että häpeää itseään vai johtuuko se vain siitä, että ei luota toisessa päässä olijaan. Vai siitä että ihminen haluaa vain pinnallisesti tietää jotain toisesta, mutta ei todellisuudessa ole mitenkään kiinnostunut tästä ihmisenä.

Näitä samoja kysymyksiä olen jollain tasolla jo pyöritellyt blogissani.

Mutta tänään sain  nuorelta neidolta viestin, jossa hän totesi olevansa ihan valmis tapaamiseen, kun olimme vaihtaneet lisää lauseita ja kertoneet asioita. Pelisäännöistä pitää vain ensin sopia. Yliopistossa opiskeleva neito, joten viestissä oli älyä, mikä on hyvä. Liian monet keskustelut ovat vain haitusia ilmassa ilman loppua tai alkua. Sääntöjen sopiminen on jo jotain.

Minulla on tapana toisinaan olla varsin pessimistinen näiden viestien suhteen - eikä tämäkään viesti vielä todellisuudessa luvannut mitään. Mutta minulla on myös kokemusta tapaamisista netin kautta, joten tällä kertaa voi epäillä, että asiat edistyvät ainakin tapaamiseen saakka.

Toinen asia on johtaako tapaaminen muuhun kuin muutamaan sanaan ja hyvästeihin.