Kirjoittaminen



Kirjoittaminen on yksi lempiharrasteistani, vaikka en tiedä olenko siinä oikeasti taidokas.

Joskus ala-asteen kolmannella luokalla aloin naputtelemaan ensi kertaa kirjoituskonetta. Kaksisormijärjestelmällä vielä silloin. Myöhemmin opin kymmensormijärjestelmän, joka nopeutti sanojen hakkaamista merkittävästi.

Pidin lapsena ja myöhemmin myös aikuisena scifi- ja fantasiakirjoista, joten kirjoitussuuntaukseni oli heti valmiina. Imin kirjoja kuin pesusieni vettä ja yritin naputella tarinoita.

Ikävä kyllä kirjojen lukeminen osoittautui paljon helpommaksi puuhaksi kuin kirjoittaminen, vaikka kirjoitinkin paljon. Koskaan ei mitään valmista syntynyt. Kesti vuosia ennen kuin sain ensimmäisen olemattoman tarinani julkaistua - sekin on jo kadonnut menneisyyden poluille, eikä todennäköisesti uutta ole syntymässä.

Mutta kirjoittaminen on ollut minulle terapiaa. Olen selvinnyt kovat vuodet läpi pohtien ihmiskohtaloita sanojen voimalla. Olen luonut muutaman kokonaisen maailman mieleni syövereissä - myös tehnyt maailmaan sarjakuvaa, joka sekin on aina kadonnut laatikkojen syövereihin.

Kirjoittamisessa ei olekaan tärkeintä se, että voisi tarjota tarinoitaan muiden luettavaksi vaan se, että itsellä on jotain mistä voi nauttia. Oma pieni salainen maailma, jossa on paljon tapahtumia ja jota voi muovailla mielensä mukaan.

Mielikuvitusmaailmaystävä. Niin, onko kielettyä että jos mielikuvitus todella osaa lentää, niin myös antaa sen lentää. Ihminen ilman unelmia ja kuvitelmia on kovasti ontto olento. Onneksi olemme kaikki ajatuksia täynnä!

Kommentit

Suositut tekstit