Luottamus


Luottamus on tärkeä osa kaikenlaista suhdetoimintaa. Ihmiset ovat kohtalaisen luotettavia -  En toistaiseksi ole kertaakaan tavannut naista, jota en olisi pitänyt saman tien luotettavana. Olen havainnut, että jos nuori nainen uskaltaa tavata minut, niin hän on automaattisesti luotettava. Jos tapaaminen on jotenkin hankalasti järjestettävissä, niin tämän useimmin voi ymmärtää epäluotettavuuden merkkinä. Minulla ei ole mitään tilastollisia juttuja tämän edellisen väitteen todeksi osoitamiseksi; Siis väitteen, että epäluotettavat ihmiset eivät ole yhtä herkästi tavattavissa kuin luotettavat.

Itse pyrin olemaan mahdollisemman avoin siitä mitä haen. Tällä hetkellä minulla on jonkinlainen viesti yhteys nuoreen naiseen, joka melko saman tien viestimisen aluksi kertoi olevansa kiinnostunut seksistä. Hän ei ole lukenut profiliani treffisivustolla, joten suhtaudun koko viestittelyyn hieman epäluuloisesti. Minusta ei ole mukavaa, että faktat tulevat esiin yllätyksinä - mutta toisaalta, jos tämä nuori nainen on todellinen henkilö, niin hänelle välttämättä faktoillani ei ole niin suurta merkitystä. Olen ymmärtänyt viestien perusteella, että tapaamisen kautta asiat selviävät parhaiten. Jatkoa voi miettiä sitten.

Asumme eri paikkakunnilla, joten veikkaan, että viestittäminen päätty nopeasti juuri sen takia, että tapaaminen ei onnistu nopealla aikataululla.

Mutta tällaisissa viestittämisissä huomaa, miten oleellinen luottamus on kummenkin osapuolen kannalta. Ensin on tunnustelu, jonka aikana näkee, onko toinen oikeasti luotettavan oloinen.

Pidän automaattisesti negatiivisena asiana, että nainen ilmoittaa viestin alussa olevansa kiinnostunut seksistä. Miksi? Koska näin suora avaus harvemmin tarkoittaa, että toisessa päässä oleva henkilö on se joka väittää olevansa. Eli kokemukseni perusteella - olen tavannut näitä seksiä netistä etsiviä kaunottaria - heistä ei juuri kukaan ole suoraan sanonut etsivänsä seksiä. Oman kokemukseni perusteella pidän tuota aloitusta epäluotettavana - mutta koska ihmisiä on erinlaisia, niin en tietenkään voi sanoa, että se olisi sitä.

Toinen syy, miksi vierastan moista aloitusta on, että aloittaja ei välttämättä etsi todella muuta kuin seksiä - eli ihminen on hänelle merkityksettömämpi kuin asia. Suhtaudun tähän ajatukseen hieman karsastaen. Ihan vain siksi, että ihmisten välinen kemia saa asiat sujumaan paremmin.

Mutta katsotaan, nyt kun selvensin nuorelle naiselle, että en ole samalta alueelta kuin hän - mitä tästä seuraa. Itse en pidä tätä juttua vielä muuna kuin pelkkänä viestin vaihtona. En usko minkäänlaiseen potentiaaliin, että olisin löytänyt näin nopeasti blogini aloittamisen jälkeen juuri hänet jota etsin.

Suoraan sanoen, luottamus ei ole vielä ihan kohdillaan.

Jos saavutamme luottamuksen ja asiat menevät oikein eteenpäin, niin kenties - kuka tietää.

Kommentit

Suositut tekstit