Sunnuntaina


Sunnuntaisin voi kulkea vihreyden keskellä ja pysähtyä tien varteen pohtimaan, minne seuraava tien mutka vie. Elämä on täynnä spekulaatioita tulevasta, Koko ajan on tehtävä valintoja joita joko katuu tai kiittää tulevaisuudessa; joskus jopa tekee molempia samaan aikaan.

Itselläni on filosofia, että menen mutkan toiselle puolelle ja katson, mitä siellä on. Tässä vähän aikaa sitten sain eräältä nuorelta naiselta sähköpostiosoitteen, enkä ole yhtään varma osoitteeseen viestiä laitettuani, että oikeasti saan mitään vastausta. Mutta vaikka lähete menisi ihan muualle, niin vilkaisen joka tapauksessa, mitä viestin heittäminen tuo tullessaan.


Jokainen tilanne on elämässä mahdollisuus. Joskus mahdollisuudet ovat varjossa ja joskus niihin paistaa aurinko, ja ne oikeasti huomaa. Jokainen voi itse päättää, onko elämän tarjoama mahdollisuus sellainen, minkä ottaa vastaan vai ei. Vaikeus piileekin siinä, että mahdollisuuksia voi olla tarjolla niin paljon, että niiden itselle sopivien poiminen on vaikeata. Mikä on valinta peruste? Onko se valossa olevan poiminen vai varjosta umpimähkäisesti valitseminen.

Näin sunnuntaina tulevaan lomaviikkoon valmistautuessani olen valinnut oman tieni, joka on ajelehtiminen. Kuljen sinne minne elämä minua kuljettaa ja katson vain mitä seuraavan nurkan takana odottaa. Pingaan mahdollisuuksia ja katson jos mahdollisuudet kertovat minulle itse, kannattaako ottaa koppia vai ei.

Laiskan miehen taktiikka.

Kommentit

Suositut tekstit